lauantai 9. helmikuuta 2013

Lukioläppäri vai lukiotabletti - joka tapauksessa siihen suuntaan


Olipa mielenkiintoinen esittely eilen lukiolla. 

Kirjaan tähän asiat, jotka nousivat eilisessä Tabletkoulu.fi esittelyssä ja siitä syntyneessä FB-kirjoittelussa. Tänä lukuvuonna lukioläppäri oli meillä uusi, tulevaisuuteen suuntaava ja oikea ratkaisu. Tähän suuntaan jatketaan, mutta niin yo-kirjoituksia kuin käytettävissä materiaalejakin tarkastellessa voi olla, että tekniset ratkaisut pitää miettiä joka vuosi uusiksi.

Ideana luoda palvelu, jossa



a) opiskelija hankkii tabletin tai muun vastaavan laitteen.
b) kaikki materiaalit tarjotaan sähköisesti
c) kustannus on sama tai pienempi kuin nykyinen oppikirjakustannus
d) opettajille syntyy ansaintamalli materiaalin tuottajina
d2) opettajalla on mahdollisuus toimia joko materiaalin käyttäjänä, materiaalin kuratoijana (siis koota omaan kurssiin parhaiten sopivat jutut palvelusta ja verkosta) tai tuottavana oppimateriaalin tekijänä
e) taustalla on vahva pedagoginen osaaminen ja käsitys
f) koko prosessi pohjaa vahvasti ops:iin, kulloinkin voimassa olevaan
g) takana on vahva rahoittaja, niin että homma ei kaadu rahoitukseeen.

Tämä kuulostaa hyvältä. E-oppiminen muuttuu hypestä käytännöksi. Paljon ratkaistavia asioita tietysti jää.


Edut

a) Lukiolla on jokatapauksessa velvoittava pakko tarjota opiskelijalle hyvät e- ja verkko-oppimisen taidot.
b) Paperikoneet sammuvat vähitellen ja on syytäkin sammuttaa. Voidaan sammuttaa muutama ydinvoimala samalla. Tässä syntyy Suomelle uusi business ja uutta osaamista, julkaiseminen ei vähene vaan siirtyy verkkoon.
c) Opiskelijan kustannus ei saa nousta, mutta ei sitä rahaa ole antaa muillakaan. Silti uudet haasteet on hoidettava. Tässä on malli siihen.
d) Osa opettajista haluaa toimia avoimen jakamisen pohjalta. Tämä ei siihen juuri vaikuta. Osa haluaa ansaita ja sekin on ok. Nyt siinä ei ole neuvottelupuolena OAJ ja lakikirjana OVTES. I like.
d2) Opettajia on monenlaisia ja kaikille pitää tarjota sopiva lokero.
e) PEDAGOGIIKKA edellä. Koneet ovat väline. Ne eivät korvaa ihmistenvälistä toimintaa vaan lisäävät mahdollisuutta siihen.
f) OPS on suomalaisen koulukulttuurin kulmakivi ja ankkuri.
g) Moni homma toimii pohjalta Open Source ja Open Knowledge. Pidän siitä paljon. Tässä raha tuo turvalllisuutta ja jatkuvuutta. Homma ei ole kiinni harrastuneisuudesta, vaan kyse on selkeästä liiketoiminnasta.

(Olisi tietysti kivaa nähdä jotain vastaavaa puhtaalta crowd sourcing ja crowd funding pohjalta.... osaan suomeakin: joukkotuottaminen ja joukkorahoitus)



"Anne Rongas's insight:
Tuomme suomalaisten opettajien tuottamana ja kuratoimana pääosan lukion kursseista digitaalisessa, interaktiivisessa ja personoitavassa muodossa lukiolaisten käyttöön. Tabletkoulu tukee nykyaikaista tietokäsitystä, uutta pedagogista ajattelua sekä tablettiteknologian ja internetin tarjoamia mahdollisuuksia. Kurssien lähtökohtana on oppijakeskeinen, taitolähtöien ja oppimisen prosesseja tukeva yhteisöllinen opiskelu."



This is the way to go. Samaan suuntaan menee nyt monta junaa, mutta tässä tuntuu olevan jo raiteet valmiina.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti